Jos kaverit eivät kerran osaa olla ihmisiksi niin totta munassa ne pitää laittaa kotiin, ensimmäisellä mahdollisella laivalla / koneella / kamelilla.

Mutta ei. Taas siirtyi karkoitus. Ja miksi? "Korkein hallinto-oikeus on kieltänyt nuorten karkotuspäätösten täytäntöönpanon siihen asti, kunnes se on ratkaissut karkottamisia ja maahantulokieltoja koskevat valituslupahakemukset."

Ilta-sanomat uutisoi:

Katuryöstöistä tuomittujen somalien karkottaminen jäädytettiin

23.8.2007 12:03

 Katuryöstöistä Helsingissä tuomitut kolme somalialaisnuorta eivät ainakaan vielä joudu poistumaan Suomesta. Korkein hallinto-oikeus on kieltänyt nuorten karkotuspäätösten täytäntöönpanon siihen asti, kunnes se on ratkaissut karkottamisia ja maahantulokieltoja koskevat valituslupahakemukset.

Ihmisiä väkivaltaisesti ryöstelleiden somalialaistaustaisten nuorten joukko sai vuoden 2005 lopulla ehdottoman vankeusrangaistuksen. Ulkomaalaisvirasto päätti karkottaa osan heistä Somaliaan.

Nuoret valittivat hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että katuryöstöihin osallistuneita voidaan karkottaa maasta. Kolmen nuoren miehen karkotuspäätöksen voimassapitämistä hallinto-oikeus perusteli sillä, että olot alueilla, joista miehet ovat lähtöisin, ovat rauhalliset.

Kaksi miestä on kotoisin Somalimaasta ja yksi Puntmaan alueelta.

STT