Liekö näistä enää kukaan yllättynyt? Kun kaivaa verta nenästään, sitä sieltä löytyy...

TAI sitten kyseessä oli ihan fennoslaavilaiset pellavapäät. Aika näyttää, kai noistakin raiskaajista jotain tuntomerkkejä joku uskaltaa joskus julkaista.

Hassua, miten hupparin väri on oleellisempi kuin nahkan väri. Taidan tunnustautua ennakkoluuloiseksi kun tuli heti mieleen että kultamunat ovat olleet hauskanpidossa.

Julkaistu 13.8.2007 2:31:31

Kolme miestä raiskasi naisen Turun Pansiossa

Kolme yli 20-vuotiasta miestä raiskasi vuonna 1974 syntyneen naisen Turun Pansiossa sunnuntaina aamuyöllä noin kello kolme.

Oslossakin on ollut vauhtia ja säpinää ja väriä katukuvassa: Ampumavälikohtauksia ja miekanheilutusta. En osaa valittaa sitä, että taisivat ampua ja silpoa toisiaan, tamilit.

Raju välienselvittely Oslossa

13.8.2007 09:56 Kaksi vakavasti haavoittunutta sairaalassa, kolme pidätettyä ja poliisin halussa muun muassa käsiase ja samuraimiekka. Siinä lopputulos Oslossa sunnuntaina sattuneesta verisestä välisenselvittelystä, jonka vaiheita kauhistuneet sivulliset seurasivat.
...
- Tämä on varsin traagista. Meillä tamileilla on hyvä maine tällä alueella. Nyt pelkäämme, että maineemme on mennyt pitkiksi ajoiksi, sanoi Balasingham Yogarajah VG-lehdelle.

No shit, sherlock.